PIHALLA

Pihalla on Suomalainen draamakomedia, jossa 17 vuotiaat itseään etsivät Miku ja Elias löytävät toisensa ja itsensä mökkikesän aikana. Uppoudu mukaan kauniin kasvutarinan vietäväksi.

Lue elokuvasta lisää alta!

Pihalla lyhyesti

Nils-Erik Ekblomin ohjaama Pihalla kertoo nuoresta Mikusta, joka tulee ulos kaapista. Leffan juoni on arkinen mutta kerrontamuoto on abstraktiin komediaan taittuvaa. Suurin osa elokuvan tapahtumista perustuu oikeisiin tapahtumiin ja ihmisiin. Tuotannon puolelta haluamme painottaa, että emme siis ole tekemässä slapstick -komediaa, vaan pikemminkin draamaa, jossa konflikteista syntyy huumoria. Pihalla on Suomalainen draamakomedia, jossa 17 vuotiaat itseään etsivät Miku ja Elias löytävät toisensa ja itsensä mökkikesän aikana. Elokuvan päärooleissa esiintyvät Mikko Kauppila ja Valtteri Lehtinen. Mukana elokuvassa nähdään myös mm. Sanna Majuri, Sami Huhtala, Amanda Virolainen ja Mirja Oksanen.

Rooleissa:

Valtteri Lehtinen Elias
Mikko Kauppila Miku
Sanna Majuri Minna
Sami Huhtala Jaakko
Amanda Virolainen Sini
Ossi Ågren Koivu
Mirja Oksanen Veera
Kaisa Saarakkala Sanna
Jukka Federley Siivooja
Juho Keskitalo Sebu
Miika Karlsson Bätmän
Johanna Jaakkola Jungle Juice barista
Marléne Dumas Bilemimmi